Julkaistu

Kaupan siunattu hoppu

Joulukuu on kiireinen kuukausi. Mieleen hiipii ajatus, että maailma pitäisi saada valmiiksi ennen vuoden vaihdetta. Sama toistuu toki kesälomien alla, joten mitään uutta touhukkuudessa ei ole.

Kiireen syytä voi moni miettiä. Olisiko meillä kiire joulupöytään vai lahjakuusen juurelle. Leppoisat aamut ja päiväkävelyt houkuttavat ehkä vieläkin enemmän. Joskus kiire on pään sisässä kun haluaisi tehdä kaikenlaista, mutta työt ja vastuut eivät jousta. Sellaista se meidän höyryäminen täällä maan päällä on. Harvoin saadaan valmista, vaikka välillä laitamme kaikki peliin sen eteen.

Meidän kiire kaupalla ja kustannuksessa johtuu kirjaruuhkasta ja kirjaruuhkan aiheuttamasta tilausruuhkasta. Kiitollisina otamme tämän ruuhkan vastaan. Vaikka käsiä olisi hyvä olla useampia ja vaikka paketointikone kaupan nurkassa, emme vaihtaisi hetkeäkään pois.

Jokainen kirja joka lähtee eteenpäin on hippunen Jumalan valtakuntaa siirrettynä sydämeltä sydämelle. Kirjan kirjoittaja kun on saanut johdatuksessa jakaa kallista Jumalan tuntemista. Sitten se on siunausten turvin taitettu ja painettu kasaan. Lopulta lähetämme sen rukouksin matkaan kohti lukijan sydäntä. Herra armossaan antaa hiukkasesta kasvaa kunnon hiutaleen, ehkä jopa lumipallon kokoisen siunauksen loppukuluttajan elämässä. Sellaiseen me uskomme.

Tehdään vaan maailma valmiiksi taas kerran, jos se tarkoittaa ihmisten varustamista taivaallisilla voimavaroilla. Keskitytään nyt olennaiseen, joka meidän kohdalla on Jumalan tuntemisen postittamista maakuntiin.
Olkoon rakas Taivaan Isä armossaan yltäkylläinen meille ja teille varustaessaan meidät kaikki loppuvuoden tohinoihin, ja siellä, aikaisin hämärtyvien päivien keskellä, siihen suloiseen pysähdykseen, jota vietämme maailman pimeyden voittajan kunniaksi. Mennään kohti levon ja juhlan aikaa. Hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa!