Julkaistu

Kaupan siunattu hoppu

Joulukuu on kiireinen kuukausi. Mieleen hiipii ajatus, että maailma pitäisi saada valmiiksi ennen vuoden vaihdetta. Sama toistuu toki kesälomien alla, joten mitään uutta touhukkuudessa ei ole.

Kiireen syytä voi moni miettiä. Olisiko meillä kiire joulupöytään vai lahjakuusen juurelle. Leppoisat aamut ja päiväkävelyt houkuttavat ehkä vieläkin enemmän. Joskus kiire on pään sisässä kun haluaisi tehdä kaikenlaista, mutta työt ja vastuut eivät jousta. Sellaista se meidän höyryäminen täällä maan päällä on. Harvoin saadaan valmista, vaikka välillä laitamme kaikki peliin sen eteen.

Meidän kiire kaupalla ja kustannuksessa johtuu kirjaruuhkasta ja kirjaruuhkan aiheuttamasta tilausruuhkasta. Kiitollisina otamme tämän ruuhkan vastaan. Vaikka käsiä olisi hyvä olla useampia ja vaikka paketointikone kaupan nurkassa, emme vaihtaisi hetkeäkään pois.

Jokainen kirja joka lähtee eteenpäin on hippunen Jumalan valtakuntaa siirrettynä sydämeltä sydämelle. Kirjan kirjoittaja kun on saanut johdatuksessa jakaa kallista Jumalan tuntemista. Sitten se on siunausten turvin taitettu ja painettu kasaan. Lopulta lähetämme sen rukouksin matkaan kohti lukijan sydäntä. Herra armossaan antaa hiukkasesta kasvaa kunnon hiutaleen, ehkä jopa lumipallon kokoisen siunauksen loppukuluttajan elämässä. Sellaiseen me uskomme.

Tehdään vaan maailma valmiiksi taas kerran, jos se tarkoittaa ihmisten varustamista taivaallisilla voimavaroilla. Keskitytään nyt olennaiseen, joka meidän kohdalla on Jumalan tuntemisen postittamista maakuntiin.
Olkoon rakas Taivaan Isä armossaan yltäkylläinen meille ja teille varustaessaan meidät kaikki loppuvuoden tohinoihin, ja siellä, aikaisin hämärtyvien päivien keskellä, siihen suloiseen pysähdykseen, jota vietämme maailman pimeyden voittajan kunniaksi. Mennään kohti levon ja juhlan aikaa. Hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa!

Julkaistu

Sisältö edellä muutoksen tuuliin

TV7 Kaupan nettisivut ovat saaneet uuden ilmeen ja järjestyksen. Olihan jo aikakin, vai mitä? Niin se nimittäin menee; uudistus kurkkii joka kulman takana. Näin mekin päätimme hypätä sen kyytiin.

Tämä uudistus on kaikin tavoin iloinen asia. Ainakin meillä kaupalla iloitaan sivujen selkeämmästä muodosta ja toimivammasta pohjasta. TV7 Kaupan sivut aukeavat nyt entistä paremmin myös kännykässä ja tableteissa. Toivomme, että myös tuotteet löytyvät aiempaa paremmin. Mitä mieltä sinä olet? Pistä palautetta tulemaan, niin saamme niistä pohjaa tuleville kehityssuunnitelmille.

Tässä uudistuksessa on lopulta parasta sittenkin se, ettei mikään varsinaisesti muuttunut! TV7 Kaupan päätehtävä on edelleen sama. Haluamme levittää kirjallisuuden kautta tietoa elävästä Jumalasta, joka on Poikansa kautta pelastanut meidät, ja joka parantaa, vapauttaa ja eheyttää kaikkia, jotka kääntyvät Hänen puoleensa. Eikö olekin helpottavaa!

Maailma on hektinen, sirpaleinen ja täynnä muutosta. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huomenna. Me TV7 Kaupalla haluamme tarjota lukijoille kestäviä eväitä jokaiseen päivään, tapahtuipa maailmassa mitä tahansa. Jumalan maailmasta, suunnitelmista ja tarkoituksista kertova kirja, musiikki tai elokuva on vain parin napin painalluksen päässä. Haluamme lähestyä asiakkaitamme sisältö edellä, mutta toivomme, että myös tämä uudistettu palvelumme ilahduttaa.

Nyt on siis aika tutustua kätevään ja selkeään nettikauppaamme. Toivottavasti löydät sieltä itsellesi tai läheisellesi sopivaa luettavaa, kuunneltavaa ja katsottavaa. Ainakin pimenevät illat ja kupillinen höyryävää teetä luovat syysiltoihin oivat puitteet paneutua koskettavaan kirjaan, tai sytyttää kynttilä ja laittaa cd-levy soimaan.

Siunattua syksyä ja mukavia ostoshetkiä TV7 Kaupalla!