Julkaistu

Yhdeksi heistä, Esko Kokkonen

Arvostelu: Joni Pikkarainen, Muhos

Lukiessani kirjaa huomasin heti, kuinka siinä kerrotaan asiat todella elävällä tavalla. Kirjoittaja aloittaa kertomalla ongelmista ja haasteista, joita kohtasi jo ennen kuin yhtäkään lähetysmatkaa oli edes tehty. Tämä sai omatkin kamppailuni näyttämään normaaleilta ja inhimillisiltä.

Kirja sai minuunkin uutta intoa rukoilla omaa tehtävää ja polkua Jumalan elon vainioilla. Tekstin kielikuvat ovat niin hyvät, että voi sieluni silmin nähdä ne maisemat ja puitteet joista Esko kirjoittaa.

Olen monesti miettinyt kuinka elää ja olla uskovana työelämässä. Tähänkin kysymykseen sain vinkkejä kirjan kohdasta jossa Esko kertoo töistään Siperiassa. Että kun työyhteisö tietää sinun olevan uskova, siihen reagoidaan monella tavalla. Mutta kun pidämme muistissa sen kenelle me loppupelissä töitä teemme ja kenelle me omalla toiminnallamme tuomme kunniaa, negatiivisetkin kommentit ja vihapuheet jäävät taka-alalle.

Vaikka on mukava lukea kirjasta kappaleita, jotka sijoittuvat omille kotikulmille, on vielä avartavampaa lukea, millaisia kulttuurisia eroja on pienen ja kylmän Suomen ja Afrikan välillä.

Olen katsonut paljon lähetystyöaiheisia videoita, mutta näin laajasti kirjoitettu päiväkirjamainen kertomus lähetystyöstä ja siitä miten mahdottomaltakin näyttävä tilanne voi muuttua Herran kanssa voitoksi, on enemmän kuin tervettullut.

Myös suru joka seuraa läheisen ystävän poismenon jälkeen näyttäytyy omassa osassaan Eskon tarinaa tuoden jälleen kerran esille sen, kuinka paljon on pahaa, vihaa, kaunoja ja kaikkea ikävää tässä maailmanajassa.

Kun ajan Oulun rautatieaseman ohi, voin itsekkin melkein konkreettisesti aistia sen lähdön tunnelman mikä kirjoittajalla on ollut lähtiessään Suomen kodista matkalle lähetyskentän kotiinsa. Ja sen ilon, joka paluun yhteydessä on ollut kun saa nähdä perheen pitkän matkan jälkeen.

Voin suositella kirjaa jokaiselle kristitylle ja kaikille joita lähetystyö kiinnostaa. Kirjan ansiosta voi saada oikeanlaisen kuvan siitä, mitä lähetin työ on ja mitä se vaatii kaikilta elämän osaalueilta.

Siunattuja lukuhetkiä erinomaisen kirjan parissa.